GreenHeat – ydinosaamisella kannattavuus kuntoon

GreenHeat on pirkanmaalainen, lähes 30 vuotta toiminut kaivonporausalan yritys. 2000-luvun alusta alkaen GreenHeat toimitti maalämpökokonaisuuksia pientaloihin ja asunto-osakeyhtiöihin. Myöhemmin toiminta laajeni myös lvi-urakointiin. Koko Suomea koetellut matalasuhdanne ja talouden epävarmuus johti yrityksen kannattavuuden heikkenemiseen.

Johannekseen tutustuimme yhteistyökumppanimme kautta, ja sovimme yritysosaamisen ostamisesta häneltä ilman pitkää sitoutumista. Tarpeemme oli löytää nopeasti vaikuttavia keinoja, joista seuraa konkreettisia tuloksia.

Johanneksen pitkän ja monipuolisen kokemuksen avulla yritystoiminta kokonaisuutena oli helppo ymmärtää ja oli perusteltua lähteä työstämään tarvittavia muutoksia. Muutosten työstäminen tuntui oikealta, koska ymmärrettiin mitä tehtiin ja miksi, koski ajatus sitten johtoa, prosesseja tai asiakkaidemme saamia hyötyjä.

Aikaisemmin tapaamistamme liikkeenjohdon asiantuntijoista poiketen Johanneksella on erinomainen kyky kaivautua ymmärtämään yrityksen toimintaa ruohonjuuritasosta alkaen. Muutostarpeiden ymmärtäminen ja käytännön työkalut olivat meille tässä tilanteessa hyödyllisempiä kuin ylätason prosessikuvaukset, jotka eivät ulotu kaikkiin toimintoihin eivätkä johda tarvittaviin muutoksiin. Johannes kokosi riittävät tiedot, joiden pohjalta yrittäjällä oli parempi ymmärrys valita yritykselle oikea suunta. Johanneksen kokemus yrittäjyydestä ja sen vaatimuksista tuki myös yrittäjän ja yritysjohdon jaksamista.

GreenHeatin tapauksessa ratkaisevin muutos suunnan valitsemisessa oli omaan perusosaamiseen eli poraamiseen keskittyminen, ja palvelutarjooman rajaaminen olennaiseen. Maalämpöpumppujen asennuksista sekä lvi-urakoinnista luovuttiin. Tiedonkulkuun rakennettiin uusia työkaluja, jotka ovat vielä käytössä hioutuneet.

Muutokset alkoivat näkyä yrityksen tunnusluvuissa jo muutamien kuukausien kuluttua, tekeminen selkeytyi ja vapautui resursseja tuotteiden hiomiseen ja uusien tuotteiden ideointiin. Sama trendi on jatkunut.

Sanonkin että Johannes on Konsultti Kintaat Kädessä.

Tuija Saarela, Yrittäjän oikea käsi, GreenHeat

www.greenheat.fi